Kun runoilija tarkkailee simpukankuorta tarkasti, hän kuvittelee sen tarinan, valtameren laajuuden, jonka läpi se on kulkenut, ja sen kantamia salaisuuksia. Hän kuvittelee sen "keinuvana meren rytmissä", hellittämättömien aaltojen heittelemänä ja käänteisenä ja löytävän lopulta lepopaikkansa rannalta, jossa sitä voidaan löytää ja arvostaa.
Runo juhlii luonnon kauneutta ja mysteeriä sekä syvällistä vaikutusta, jolla se voi olla mielikuvitukseemme ja tunteihimme. Yksinkertaisen, mutta mieleenpainuvan simpukankuoren kuvaston kautta runoilija kutsuu lukijoita arvostamaan ja pohtimaan luonnon loistoa ja ihmeitä sekä sen sisältämiä tarinoita ja historiaa.
Pohjimmiltaan "To a Sea-Shell" toimii muistutuksena siitä, että jopa näennäisesti tavallisissa ja hylätyissä esineissä on kauneutta ja merkitystä, jos vain käytämme aikaa tarkkailla ja kuvitella laajempaa kontekstia, johon ne kuuluvat.