1. Tunteiden ilmaiseminen: Näyttelijät käyttävät kehon kieltä näyttääkseen näkyvästi monenlaisia tunteita. Esimerkiksi nyrkkiin puristettuna voi ilmaista vihaa, rypistyneet kulmakarvat voivat olla huolestuneita ja rento asento saattaa viitata rauhallisuuteen.
2. Luonteen ominaisuuksien määrittäminen: Kehonkieli voi auttaa määrittelemään hahmon piirteitä ja persoonallisuutta. Pystyasento voi viitata auktoriteettiin, notkahtaneet olkapäät voivat viitata ujoisuuteen ja sulavat liikkeet voivat kuvata suloisuutta.
3. Yhteyksien luominen: Näyttelijät voivat käyttää kehon kieltä luodakseen yhteyksiä hahmojen ja yleisön välille. Katsekontaktin ylläpitäminen, painon siirtäminen yleisöön tai aidon hymyn tarjoaminen voivat luoda läheisyyden ja suhteellisuuden tunteen.
4. Suhteiden rakentaminen: Kehonkieltä käytetään kuvaamaan, kuinka hahmot ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Eleet, kuten kättelyt, syleilyt tai etäisyyttä jättävät toimet, voivat välittää läheisyyttä, ystävyyttä tai jännitystä hahmojen välillä.
5. Jännitysten kehittäminen: Kehonkieli voi ilmaista hienovaraisesti hahmojen välistä konfliktia, jännitystä tai vihamielisyyttä. Katsekontaktin välttäminen, heiluttelu tai puolustava kehon asento voi paljastaa taustalla olevia tunteita ilman puhuttua dialogia.
6. Hahmotaustan vahvistaminen: Kehonkieli voi viitata hahmon taustaan, sosiaaliseen asemaan tai ammattiin. Esimerkiksi sotilaallinen tervehdys voi viitata sotilaalliseen taustaan ja kumartunut asento voi viitata ruumiiseen työhön.
7. Tunteiden peilaus: Näyttelijät voivat peilata muiden hahmojen kehonkieltä välittääkseen empatiaa, ymmärrystä tai yhteistä tunnetilaa. Tämä tekniikka auttaa luomaan emotionaalisia yhteyksiä ja kuvaa suhteiden vivahteita.
8. Fyysisen konfliktin luominen: Fyysisissä vastakkainasetteluissa kehonkielestä tulee olennainen osa realistista taistelua tai kamppailua. Näyttelijät koreografoivat liikkeensä huolellisesti välittääkseen iskujen vaikutuksen ja simuloidakseen fyysisiä kiistelyjä.
9. Psykologisten tilojen kuvaaminen: Kehonkieltä voidaan käyttää kuvaamaan hahmon psykologista tilaa. Hämmentynyt tai eksyksissä oleva hahmo saattaa liikkua epäsäännöllisesti, kun taas joku, joka on itsevarma, saattaa olla varmempia ja laskelmoitumpia eleitä.
10. Kulttuurielementtien lisääminen: Näyttelijät voivat sisällyttää hahmojensa taustalle ominaisia kulttuurisia vivahteita ja kehonkieltä. Tämä lisää aitoutta ja syvyyttä esityksiin, varsinkin kun esitetään hahmoja eri kulttuureista.
Kaiken kaikkiaan kehonkieli on olennainen osa draamataitoa, koska se tarjoaa näyttelijöille nonverbaalisen välineen välittää tunteita, motivaatioita ja luonnehdintoja. Se parantaa esityksiä, rikastuttaa tarinankerrontaa ja yhdistää yleisöön syvemmällä tunnetasolla.