Tässä on erittely Van Helsingin tunteista:
* Suru ja suru: Lucyn lääkärinä ja ystävänä Van Helsing kokee syvää surua hänen menetyksestään. Hän todistaa hänen asteittaista vampyyristumista ja hänen lopullista kuolemaansa, sekä fyysisesti että henkisesti. Tämä menetys koskettaa häntä syvästi, mistä on osoituksena hänen synkkä käytöksensä ja juhlalliset lausunnot.
* Helpotus: Suruessaan Lucya Van Helsing ymmärtää myös, että hänen kuolemansa oli välttämätön askel Draculan voittamiseksi. Hän ymmärsi, että hän oli jo antautunut vampyyrivaikutukselle eikä voinut enää pelastua. Siksi hänen kuolemansa oli traaginen mutta välttämätön uhri Minan ja muiden suojelemiseksi samalta kohtalolta.
* Velvollisuudentunto: Van Helsingin velvollisuudentunto pakottaa hänet jatkamaan taisteluaan Draculaa vastaan, vaikka Lucy olisi menetetty. Hän näkee naisen kuoleman päättäväisyytensä katalysaattorina, joka pakottaa hänet etsimään tapoja tuhota vampyyrin pysyvästi ja estää uusia tragedioita.
* Suloinen hyväksyntä: Van Helsingin hyväksyminen Lucyn kuolemaan on katkeransuloinen. Hän tunnustaa hänen kuolemansa traagiset olosuhteet, mutta ymmärtää myös, että hänen kuolemansa oli tarpeen muiden pelastamiseksi. Hän tuntee velvollisuutta kunnioittaa tämän uhrausta jatkamalla taisteluaan hirviötä vastaan.
On tärkeää huomata, että Van Helsingin tunteita ei mainita nimenomaisesti romaanissa. Hänen toimintansa ja sanansa koko tarinan aikana antavat kuitenkin vihjeitä hänen sisäisistä kamppailuistaan. Hän kantaa sekä surun että vastuun taakkaa tehden hahmostaan vakuuttavan ja vivahteikkaan esimerkin ihmisen kestävyydestä pimeyden edessä.