Willy ilmaisee usein turhautuneisuuttaan myymiinsä tuotteisiin ja viittaa niihin "roskaksi" ja "kurjaksi". Hän valittaa näiden tavaroiden kestävyyden ja luotettavuuden puutteesta, koska hän pitää niitä taantuvan yhteiskunnan symboleina. Tämä kritiikki heijastaa Willyn omaa arvottomuuden ja epäonnistumisen tunnetta, kun hän tuntee olevansa yhä kyvytön elättämään perhettään ja saavuttamaan menestystä, josta hän on aina haaveillut.
Huolimatta tyytymättömyydestään myymiinsä kulutustavaroihin, Willy on edelleen syvästi kiintynyt työhönsä myyjänä. Hän näkee sen ainoana tapana saavuttaa taloudellinen vakaus ja sosiaalinen asema, vaikka se tuo hänelle vain vähän tyydytystä ja aiheuttaa hänelle suunnatonta emotionaalista kärsimystä. Willyn riippuvuus myyntityöstään korostaa hänen idealisminsa ja pragmaattisen todellisuuden välistä kaksijakoisuutta. Hän pitää kiinni uskomuksesta, että kova työ ja päättäväisyys voivat johtaa menestykseen, vaikka hänen kokemuksensa paljastavat materialismin ja pinnallisten arvojen vetämän yhteiskunnan karun totuuden.
Tämä ironia korostaa myös näytelmän illuusion ja itsepetoksen teemaa. Willy kieltäytyy kohtaamasta taustalla olevia ongelmia, jotka vaikuttavat hänen onnettomuuteensa, ja sen sijaan päättää syyttää epäonnistumisistaan ulkoisia tekijöitä, kuten kulutustavaroiden laatua. Ironista kyllä, juuri tämä työ ylläpitää hänen illuusioitaan ja estää häntä hyväksymästä omia rajoituksiaan ja modernin yhteiskunnan monimutkaisuutta.