Tässä hän kyseenalaistaa kuolevaisuuden, eksistentiaalisen valinnan ja itsemääräämisoikeuden, mutta ei saavuta lopullista ratkaisua tai anna perimmäistä merkitystä olemassaololleen – hän näyttää vain alistuneen loppuun mennessä; "Näin omatunto tekee meistä kaikki pelkurit/Ja näin päättäväisyyden syntyperäinen sävy / on kalpea ajatuksen sävy, / ja suuren äänenvoimakkuuden ja hetken yritys / Tässä suhteessa heidän virtansa muuttuvat sekaisin / ja menettävät toiminnan nimi” (67-73). Hänen viimeinen tunteensa tässä ei näytä olevan voimaantumista ("Ja menetä toiminnan nimi"), vaan luopumisesta toimimattomuudesta.