Stanislavski uskoi, että perustelut olivat välttämättömiä näyttelijöille luodakseen totuudenmukaisia ja uskottavia esityksiä. Hän väitti, että näyttelijöiden ei pitäisi vain kuvata käsikirjoituksessa kuvattuja tunteita ja tekoja, vaan heidän tulisi myös ymmärtää näiden tunteiden ja toimien taustalla olevat syyt. Näin näyttelijät voisivat olla syvemmin yhteydessä hahmoihinsa ja tehdä esityksistään tunnepitoisempia.
Stanislavski kehitti useita tekniikoita auttaakseen näyttelijöitä kehittämään oikeutensa hahmoilleen. Nämä tekniikat sisälsivät:
- Improvisaatio :Näyttelijät improvisoivat kohtauksia hahmonsa elämästä tutkien heidän ajatuksiaan, tunteitaan ja suhteitaan.
- Hahmon elämäkerta :Näyttelijät kirjoittaisivat hahmostaan yksityiskohtaisen elämäkerran, joka sisältää tietoja lapsuudesta, perheestä, koulutuksesta, työhistoriasta ja ihmissuhteista.
- Emotionaalinen muisti :Näyttelijät hyödyntävät omia henkilökohtaisia kokemuksiaan löytääkseen tunteita, jotka olivat samanlaisia kuin heidän hahmonsa kokivat.
Näitä tekniikoita käyttämällä näyttelijät pystyivät kehittämään syvän ja vivahteikkaan ymmärryksen hahmoistaan ja luoda esityksiä, jotka olivat sekä totuudenmukaisia että uskottavia.
Tässä on esimerkkejä siitä, kuinka oikeutusta voidaan käyttää näyttelemisessä:
- Kohtauksessa, jossa hahmo on vihainen, näyttelijä saattaa perustella vihansa kuvittelemalla, että hahmo tuntee olonsa turhautuneeksi ja voimattomaksi, koska heiltä on evätty jotain, mitä hän haluaa.
- Kohtauksessa, jossa hahmo itkee, näyttelijä saattaa perustella kyyneleet kuvittelemalla, että hahmo on surun tai surun vallassa.
- Kohtauksessa, jossa hahmo nauraa, näyttelijä saattaa perustella naurun kuvittelemalla, että hahmo tuntee olonsa iloiseksi tai helpottuneeksi.
Ymmärtämällä hahmojensa tunteiden ja tekojen perustelut näyttelijät voivat tuoda esityksiinsä lisää syvyyttä ja autenttisuutta sekä luoda katsojalle uskottavamman ja mukaansatempaavamman kokemuksen.